Työ ja elinkeinot

Kummisetien työ jatkuu

Keitele tunnetaan kummisetien kuntana. Tarinat ovat saaneet alkunsa kunnan teollistamisen aikoina ja ne kertovat sitkeydestä, rohkeudesta ja yksituumaisuudesta.
Elettiin 1960-luvun loppua. Silloinkin ajat olivat tiukat ja suunniteltiin kuntaliitoksia. Keitelettä oltiin liittämässä vuoroin Pielaveteen vuoroin Viitasaareen. Kuntalaiset eivät halunneet liittyä mihinkään ja vuonna 1969 perustettiin kunnanjohtajan virka, johon valituksi tuli nuori ja innokas Osmo Kärkkäinen. Hänen johdollaan kuntaan perustettiin valtuustossa nelihenkinen kehittämisryhmä, johon kunnanjohtajan lisäksi valittiin Aarne Saastamoinen, Yrjö Jääskeläinen ja Tauno Tarvainen. Heillä oli laajat valtuudet ratkoa yrittäjien saamiseen liittyviä asioita ja jopa allekirjoittaa sopimuksia. Neljä rohkeaa miestä istui alas, ideoi, laittoi itsensä likoon ja ryhtyi toimeen. Nämä miehet nimettiin valtakunnan tasolla Keiteleen Kummisediksi. Kuntaan luotiin ”Kehittyvä Keitele -kehittämissuunnitelma”, jonka tavoitteena oli luoda uusia työpaikkoja.

Pieneen maaseutupitäjään alkoi nousta toinen toistaan suurempia teollisuusyrityksiä ja niiden ympärille kattava palveluyritysten joukko. Monien vastoinkäymistenkin jälkeen Kummisedät suuntasivat Keiteleen tielle, jolla se on kehittynyt yhdeksi Suomen menestyneimmistä kunnista. Vaikka päättäjät ovat vuosien mittaan vaihtuneet, elää Kummisetien henki Keiteleellä edelleenkin.

Kummisetien ja peräänantamattomien yrittäjien työn tuloksena Keiteleellä toimii tänäkin päivänä joukko suuria teollisuusyrityksiä, jotka tarjoavat työtä ja toimeentuloa niin Keiteleelle kuin laajasti sen lähialueille. Keitele palkittiinkin vuonna 2014 ja uudelleen 2016 valtakunnan yrittäjäystävällisimpänä kuntana. Rohkeus ja  yksituumaisuus ovat tänäkin päivänä omaleimaista keiteleläisyyttä parhaimmillaan, jonka turvin kotikuntaamme edelleen kehitetään.

Elinkeinopalvelut tänään

Keitele tähtää kunnan elinkeinoelämän kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja yrityksiä tuetaan aktiivisesti. Keiteleellä toimii noin 200 yritystä ml. maatilat. Elinkeinopalveluita tuotetaan yhteistyössä Kehitysyhtiö Savogrow Oy:n kanssa. Savogrow tuottaa alueensa yritysten käyttöön elinkeinoasiamiespalvelut ja hallinnoi yritysten ja seudun kehittämiseen tähtääviä hankkeita julkisen rahoituksen tuella. Kehittämisen painopistealueita ovat puutuoteteollisuus, metalliteollisuus, elintarviketeollisuus ja alkutuotanto.