Muntterinkankaan tuulivoimaosayleiskaava, kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
Keiteleen kunnanhallitus on päättänyt 9.3.2026 § 42 asettaa Muntterinkankaan tuulivoimaosayleiskaavan kaavaehdotusaineiston julkisesti nähtäville ehdotusvaiheen kuulemista varten (AKL 65 §, MRA 12 §).
Muntterinkankaan tuulivoimahanke sijoittuu Pielaveden ja Keiteleen kuntien alueille. Hanke-alueen koko on noin 2 950 hehtaaria, joista noin 530 ha sijoittuu Keiteleen kunnan alueelle. Hankealueelle suunnitellaan enintään 20 tuulivoimalan rakentamista. Hankkeesta on laadittu YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi (YVA), josta yhteysviranomaisena toiminut Pohjois-Savon ELY-keskus antoi perustellun päätelmänsä 10.1.2024.
Keiteleen Muntterinkankaan tuulivoimaosayleiskaavalla tutkitaan YVA-menettelyssä tarkasteltua ratkaisua, jossa Keiteleen osayleiskaava-alueelle sijoittuu enintään kolme tuulivoimalaa.
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa alueelle tuulivoimaloiden rakentaminen laatimalla AKL 77 a §:n mukainen oikeusvaikutteinen yleiskaava, jota voidaan käyttää suoraan tuulivoimaloiden rakentamislupien myöntämisen perusteena.
Kaavaehdotusaineisto on nähtävillä 18.3. – 20.4.2026 Keiteleen kunnantalolla (Laituritie 1, 72600 Keitele) sekä Keiteleen kunnan internetsivuilla.
Muntterinkankaan tuulivoimaosayleiskaavan ehdotusaineistoa koskevat kirjalliset muistutukset tulee jättää viimeistään maanantaina 20.4.2026 osoitteeseen Keiteleen kunta, PL 14, 72601 Keitele tai sähköpostitse osoitteeseen keitele@keitele.fi.
Yleisötilaisuus 1.4. klo 18 Wanhalla Meijerillä
Kaavaehdotusvaiheen yleisötilaisuus, jossa esitellään kaavaehdotus pidetään Keiteleellä
keskiviikkona 1.4.2026 klo 18–20 Wanhalla Meijerillä os. Wanha Meijerintie 6, 72600 Keitele. Yleisötilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä. Osallistumislinkki lisätään tähän kuulutukseen ja sivullehttps://keitele.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/vireilla-olevat-kaavat/
Osallistu yleisötilaisuuteen Teamsilla.
Meeting ID: 383 592 909 951 72,
Passcode: df3Ex9as
Päättyneen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn aineisto löytyy ympäristöhallinnon verkkosivuilta osoitteesta https://www.ymparisto.fi/muntterinkangastuulivoimaYVA.
Lisätietoja hankkeesta antavat:
Keiteleen kunta:
Teemu Kaitala
Tekninen johtaja – rakennustarkastaja
puh. 040 846 1100, teemu.kaitala@keitele.fi
Kaavakonsultti: FCG Rakennettu Ympäristö Oy
Marjo Kirillow
puh. 041 732 0391, marjo.kirillow@fcg.fi
Hankkeesta vastaava:
Ilmatar Pielavesi Oy
Timo Laitinen
Hankekehityspäällikkö
puh. 040 550 5500, timo.laitinen@ilmatar.com