Siirry sisältöön

Pohjois-Savon hyvinvointialue kysyy näkemyksiä palvelustrategian päivittämiseen – kysely avoinna 13.9. saakka

Pohjois-Savon hyvinvointialue on avannut kyselyn, jolla kerätään pohjoissavolaisten näkemyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategian päivittämisen tueksi. Kysely ovat avoinna 13.9.2026 saakka.

Vastaa asukaskyselyyn alla olevasta linkistä:

Palvelustrategiassa määritellään sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja kehittämisen keskeiset periaatteet. Sen päivittäminen on ajankohtaista, jotta linjaukset vastaavat hyvinvointialueen vuonna 2025 hyväksyttyä strategiaa sekä muuttuneen toimintaympäristön ja talouden asettamia vaatimuksia.

Asukaskyselyssä vastaajia pyydetään arvioimaan muun muassa nykyistä palvelulupausta ja palvelujen kehittämisen painopisteitä. Lisäksi kyselyssä kartoitetaan näkemyksiä siitä, millä keinoilla hyvinvointialueen strategiset tavoitteet voidaan saavuttaa.

Myös henkilöstölle ja hyvinvointialueen päättäjille järjestetään kyselyt. Kyselyjen tuloksia hyödynnetään valmistelutyössä.

Tutustu hyvinvointialueen strategiaan: Strategia ja suunnitelmat(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Pohjois-Savon hyvinvointialue järjestää sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut Pohjois-Savossa. Toimimme 19 kunnan tai kaupungin alueella. Hyvinvointialueella on töissä noin 12 500 ammattilaista. Palvelujemme piirissä on yli 248 000 asukasta.

Hyvinvointialueeseen kuuluva Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) vastaa noin miljoonan suomalaisen erityistason erikoissairaanhoidosta Itä- ja Keski-Suomessa.

www.pshyvinvointialue.fi(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan)

Katso lisää artikkeleita samoista kategorioista