Siirry sisältöön

Sibelius-lukion JouluShow on joulumusiikista koostuva, energinen ja voimakkaita tunteita pursuava kokonaisuus. JouluShow pohjautuu joululaulusikermään, jota on esitetty Sibelius-lukiossa jo 1980-luvun alusta saakka. Yli kahden vuosikymmenen ajan JouluShow-kiertue on suuntautunut eri puolelle Suomea. Tänä jouluna kiertue saapuu Keiteleelle!

JouluShow on nuorekas ja innostava, täynnä tulevaisuuden musiikin- ja tanssintekijöitä. Reilun tunnin mittaisessa esityksessä tunnelmat vaihtelevat hartaan perinteisestä hengästyttävän vauhdikkaaseen ja sen energia täytyy kokea paikan päällä.

Liput: 15 € aikuinen, 5 € lapsi (7-16-vuotias), alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lunasta heillekin oma istumapaikka. Käteismaksu. Lipunmyynti ovelta tuntia ennen tai ennakkoon Keiteleen kirjastosta.